r/Suomi 19d ago

Meta Tiedote: älkää jakako tänne naamakuvia itsestänne tai muista

2.2k Upvotes

Eli, tässä on nyt ollut pari lankaa joissa on muuten ihan ok sisältöä ja kuvia lomailusta ja lomakohteista jne, mutta niissä on ollut mukana kuvia, joissa näkyy alaikäinen lapsi kasvoineen päivineen. Nämä ketjut on poistettu lapsen yksityisyyden suojaamiseksi.

Tämä ei ole Facebookin kaltainen sosiaalinen media, jossa kuvien näkyvyyden voi rajata vain omille kavereilleen. Meillä on satojatuhansia käyttäjiä ja kuvat jäävät näkyviin kelle tahansa, joka tänne tulee. Näissä tilanteissa toisten henkilöiden (oli sitten lapsia tai aikuisia) naamakuvien jakaminen tänne on ongelmallista, sillä vaikka kyseessä olisi aikuinen ihminen (esimerkiksi postaaja itse), meillä ei moderaattoreiden puolella ole mitään järkevää keinoa varmistua siitä, onko kuvien julkiseen jakoon annettu lupa. Lasten kohdalla asiaa monimutkaistaa vielä se, että kovin nuoret lapset eivät voi mielekkäästi suostumustaan tällaiseen edes antaa.

Kuvia lomareissuilta ym. voi toki jakaa, mutta jos niissä esiintyy ihmisiä, ne kasvot olisi ennen postaamista syytä peittää editoinnissa. Muussa tapauksessa meille ei oikein jää muita vaihtoehtoja kuin poistaa langat asianomaisten yksityisyyden suojelemiseksi.

Ja noiden lankojen OP:lle tiedoksi: kuvat/langat voi jakaa myöhemmin uudestaan niin, että lapsi ei ole niistä tunnistettavissa.

Kiitos ja hyvää alkanutta heinäkuun jatkoa kaikille!

-ZP


r/Suomi May 30 '26

Meta This is a Finnish-language subreddit. English posts belong in r/finland.

674 Upvotes

If you see posts in English here in r/suomi, you need to turn the automatic translation off. If you ended up here from Google, you are probably not seeing things in Finnish.

If you'd like to discuss Finland in English, please go to /r/finland

Comments and posts in English will be removed. Other than this one, I guess.

Thank you! 


r/Suomi 7h ago

Keskustelu Mihin menet, Suomi?

698 Upvotes

Eduskunta äänesti eilen yhdeksän aikaan illalla 9 tunnin keskustelun jälkeen hallitukselle esitettyä epäluottamuslausetta vastaan äänin 101-90. Kokoomuksen herrat vähän junaili ja runttaili 35 miljoonaa euroa valtion rahoja epävirallista reittiä pitkin yksityiseen Garden Helsinki -hankkeeseen ja ilmeisesti korruptio on nyt siis valtion tasolla hyväksyttyä Suomessa tätä nykyä.

Kokoomuksen puheenvuoroissa jankutettiin aika pitkälti sitä tarvitaanko Helsinkiin uusi monitoimihalli vai ei. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, vaan sen sijaan siitä, mitä kautta rahoitusta on hankkeelle haettu. Tässä tapauksessa nyt ollaan käytetty ohituskaistaa hyvin röyhkeällä tavalla. Keskustelu aika ajoin ajautui myös Uniperiin, vaikka eduskuntataloon olivat edustajat kokoontuneet keskustelemaan nimenomaan Garden Helsingistä. Kokoomus selkeästi yritti sumuttaa kaikkia muita ottamalla whatabout -kortin esiin. Eivätpä tajunneet, että laittoivat itse sotkun alulle jo Sipilän hallituksessa, vaikka siinä ei asiantuntijoiden mukaan ollut mitään järkeä. Petteri Orpo myös väitti moneen kertaan että kaikkiin kysymyksiin olisi vastattu vaikkei todellisuudessa hän ollut vastannut yhteenkään kysymykseen.

Mitä itse nyt kuuntelin eilen näitä puheenvuoroja, niin sieltä nousi yksi muukin asia esiin, kun kokoomus jankutti leuat louskuen kasvua ja työllisyyttä. Tämä särähti korvaan, koska itselle tuli vain sellainen ajatus mieleen, että ihan tosissaanko poliitikot elävät kehä III:n sisäpuolella, eivätkä näe, että koko maassa työllisyystilanne on erittäin huolestuttavalla tasolla. Kyse ei nimittäin ole vain Helsingistä. Joo, työpaikkoja pitää saada auki lisää mutta ongelma on koko Suomessa. Yhdellä vitun hallilla ei ole oikeasti mitään merkitystä tässä työllisyystilanteessa suuntaan tai toiseen. Yksi hallitukselta kysytty kysymys olikin juuri se, millä tavalla hanke vaikuttaisi yleisesti työllisyyteen ja vastaus kysymykseen on tässä. Ei mitenkään.

Ne 35 miljoonaa olisi voinut antaa ihan hyvin esimerkiksi Suomessa asuville työttömille ja vähävaraisille. Sen sijaan poliitikot ovat käyttäneet narratiivia, että rahaa ei ole ja tilanne on hyvin vaikea. Mutta kun kavereille pitäisi antaa rahaa hallia varten niin kas kummaa kun rahaa yhtäkkiä takataskusta löytyykin.

Hallitus olisi saanut eilen kaatua, mutta näin ei kuitenkaan tapahtunut. Ei se tosin ollut yhtään yllättävää.


r/Suomi 2h ago

Kansalaisaloite kriittisten digipalveluiden huoltovarmuudesta etenee eduskuntaan

Thumbnail
yle.fi
177 Upvotes

Meidän kansalaisaloite digitaalisesta itsenäisyydestä keräsi 50 000 allekirjoitusta, ja vielä on 4.8. asti aikaa allekirjoittaa


r/Suomi 10h ago

Uutiset Open AI:n tekoäly karkasi testi­järjestelmästään ja teki oma­toimisesti kyber­hyökkäyksen

Thumbnail
hs.fi
419 Upvotes

•Open AI:n kehittynyt tekoäly, jolla ei pitänyt olla pääsyä avoimeen verkkoon, pääsi ulos testijärjestelmästään.

•Tekoäly teki sen jälkeen itsenäisesti kyberhyökkäyksen toiseen yritykseen.

•Tekoälyn hyökkäyksistä on tulossa uusi normaali, sanoo tieto­turva­konsultti Alex Levinson The New York Timesille.

Tekoälyn hyökkäyksistä on tulossa uusi normaali, ja tekoäly tulee löytämään uusia tapoja ohittaa esteitä ja onnistua kyber­hyökkäyksissä, kuvailee tieto­turva­konsultti Alex Levinson sanomalehti The New York Timesille.

Onko pelkkä testaustavoitteen saavuttaminen sen riskin arvoista, että avoimeen verkkoon karkaava tekoäly aiheuttaa vahinkoa, kysyy puolestaan tietoturvaan erikoistunut professori Deirdre Mulligan Kalifornian yliopistosta.

”Mitä tästä hyödytään, ja mikäli tämä on ainoa tapa toteuttaa näitä testejä, mitkä ovat sen riskit?” Mulligan pohtii.


r/Suomi 10h ago

Tarinat artistien/bändien nimien takaa?

Post image
309 Upvotes

Tuli vastaan tälläinen kuva 80-luvulta, jossa käy ilmi Hassisen Koneen olleen alunperin kodinelektroniikkaliike Joensuussa.

Tiedättekö te tarinoita artistinimien tai bändinimien takaa? Miksi Juice oli Juice? Mistä tulee Egotrippi? Tai Hector?


r/Suomi 4h ago

Omaa sisältöä Yllätyskasvina löytyi tiensivusta rohtosormustinkukkaa. Monasti kulkenut tästä ohi vuosien varrella mutta vasta nyt iski silmään.

Thumbnail
gallery
116 Upvotes

Siellähän nuo piilivät muun pusikon seassa.


r/Suomi 3h ago

Maksumuuri 💎 Kova koulu (Etelä-Korean koulujärjestelmä)

Thumbnail
hs.fi
91 Upvotes

Toimittaja Ada-Sofia Kari pohtii Etelä-Korean koulutusjärjestelmää opiskeltuaan Soulissa. Vaikka Korea on ohittanut Suomen PISA-tuloksissa, hän ei pidä sen järjestelmää esikuvana.

Koreassa koulutus on erittäin kilpailuhenkistä. Suurin osa lapsista käy koulun jälkeen maksullisissa hagwoneissa (yksityisissä valmennuskouluissa), ja opiskelua leimaa jatkuva paine. Koulumenestys huipentuu suneung-pääsykokeeseen, jonka tulos vaikuttaa ratkaisevasti yliopistoon pääsyyn ja myöhempiin työmahdollisuuksiin. Koko yhteiskunta pysähtyy koepäivänä.

Kirjoittajan mukaan järjestelmä tuottaa tehokkaita ja ahkeria opiskelijoita, mutta sillä on korkea hinta: univajetta, stressiä, uupumusta ja korkea nuorten itsemurhien määrä. Opetus painottaa ulkoa opettelua ja monivalintakokeita enemmän kuin luovuutta, kriittistä ajattelua tai epäonnistumisen sietämistä.

Suomen koululla on kirjoittajan mukaan omat ongelmansa, kuten oppimistulosten lasku, mutta sen vahvuus on ollut siinä, että onnistumiseen on monta reittiä eikä yksi koe ratkaise koko tulevaisuutta. Hän varoittaa tuomasta Suomeen Korean kaltaista yksityisopetuksen ja kilpailun kulttuuria, jossa lapsuudesta tulee jatkuva pääsykoe.

Kirjoittajan mukaan Suomella on silti opittavaa Korealta: opettajien ja koulutuksen arvostusta. Samalla Suomen tulisi vaalia koulutusjärjestelmän vahvuuksia, kuten tasa-arvoa, joustavuutta ja mahdollisuutta onnistua myös epäonnistumisten jälkeen.


r/Suomi 11h ago

Uutiset MOT paljastaa, kuinka Vantaan areenahankkeen taustalla häärii huijauksista syytetty nainen: ”Puhelu kanssasi ei olisi hyödyllinen”

Thumbnail
yle.fi
298 Upvotes

r/Suomi 4h ago

Uutiset Kaksi taloyhtiötä asetettiin konkurssiin Virroilla – pesänhoitaja: ”Talo ei ole enää asumiskelpoinen”

Thumbnail
yle.fi
64 Upvotes

Nostoja:

Konkurssin tultua voimaan Peltonen ja muut Killinkiven osakkaat menettivät asuntojensa hallintaoikeuden. Talossa on 18 asuntoa, joista noin kolmasosassa on asukas. Osa on asunut talossa kymmeniä vuosia.

– Minun näkemykseni mukaan talo ei ole enää asumiskelpoinen. Siellä ei ole lämmitystä eikä sähköä yleisissä tiloissa. Vedet voivat katketa koska tahansa.

Konkurssien taustalla on kymmenien tuhansien eurojen vastikerästit. Konkurssihakemusten mukaan Killinkivellä on yli 120 000 euroa vastikesaatavia ja Ollinkivellä noin 45 000 euroa.

Killinkivellä vastikerästit ovat kasaantuneet kahdelle asuntosijoittajalle, jotka omistavat useita huoneistoja. Ollinkivessä velka on lähes kokonaan kolmen osakkaan kontolla.

Hän uskoo, että konkurssi tulee raukeamaan varojen puutteeseen. Taloyhtiöillä ei ole muita tulonlähteitä kuin vastikkeet.

Jos taloyhtiö on liian varaton konkurssiin eikä kukaan suostu ostamaan kiinteistöä, rakennus jää heitteille.

Asunto-osakeyhtiöiden konkurssit ovat edelleen verrattain harvinaisia, mutta ne ovat yleistyneet selvästi viime vuosina. Viime vuonna 62 taloyhtiötä hakeutui konkurssiin.


r/Suomi 8h ago

Maksumuuri 💎 HS: "Lentolipusta voi nyt tulla sadan euron yllätyslasku, jos ei lue pienellä präntättyä tekstiä" (TLDR: Travellink laskuttaa 100e vuosittain jos ostat sieltä lentolipun eikä "tilauksesta pääse eroon)

Thumbnail
hs.fi
150 Upvotes

Lentolipusta voi nyt tulla sadan euron yllätyslasku, jos ei lue pienellä präntättyä tekstiä

Kuluttajaviranomaiset ovat saaneet kymmeniä yhteydenottoja suomalaisilta, jotka ovat lentolippua ostaessaan huomaamattaan liittyneet kalliin Travellink-palvelun jäseniksi eivätkä pääse jäsenyydestä eroon.He ovat kuvitelleet varanneessa vain huoneen tai lennon, mutta ovat huomaamattaan liittyneet matkapalvelun premium-jäseniksi.

Jäsenyys on näkynyt 100 euron vuosimaksuna luottokortilla, eikä siitä pääse helposti eroon.


r/Suomi 4h ago

Suomalaisuus 🇫🇮 (korealaisuus?) Korelainen purkka mainos, missä mainostetaan suomalaista xylitol purkkaa (2020)

Thumbnail
youtube.com
56 Upvotes

r/Suomi 14h ago

Uutiset Saimaannorpan pyydyskuolemat yli viisinkertaistuneet viidessä vuodessa [Nousu ei selity yksinomaan kannan kasvulla].

Thumbnail
yle.fi
283 Upvotes

Saimaannorppien pyydyskuolemien määrä on rajussa nousussa. Viime vuonna pyydyksiin kuoli 11 saimaannorppaa, tänä vuonna tähän mennessä jo 10. Metsähallituksen tilastojen mukaan vuonna 2021 ainoastaan kaksi norppaa kuoli pyydyksiin.

Nousu ei selity pelkästään kannan kasvulla, vaan ero näkyy myös silloin, kun pyydyskuolleisuuden suhteuttaa kannan kokoon. Viime vuonna 2,1 prosenttia norpista kuoli pyydyksiin, kun vuonna 2021 määrä oli vain puoli prosenttia.

Viime aikoina on löydetty kolme norppaa, jotka ovat kuolleet laittomiin pyydyksiin.

Tällaisia pyydyksiä on vesillä enemmän kuin aikaisemmin. Tai ainakin ilmoituksia on tullut tiheämpään kuin aiemmin.


r/Suomi 12h ago

Vakava Digitaalinen itsenäisyys - Kansalaisaloite

Thumbnail kansalaisaloite.fi
186 Upvotes

r/Suomi 7h ago

Meemit ja Huumori Pääministeri antaa uuden lausunnon kohun jälkeen

Thumbnail
youtube.com
78 Upvotes

r/Suomi 12h ago

Sähköauton peleetomistajat huomio prkl

Post image
160 Upvotes

Lataillut pitkinpoikin maata mutta enemmän kuin usein törmää tähän että piuha jätetään yliajettavaksi. Oisko aikuisten oikeesti vaikea laittaa johto niin että seuraavan ei tarvitse siitä yliajaa ja siirrellä. T. Nimim mielensäpahoittaja ensimmäisestä maailmasta.


r/Suomi 9h ago

Yksinäisyys - mitä tehdä?

94 Upvotes

Olen erittäin nuori, yksinäinen aikuinen.

Sain elämälle huonot lähtökohdat, sillä jo esikoulussa jouduin kiusaamisen/syrjinnän kohteeksi, joka jatkui myös koko peruskoulun.

(Yläasteaikana tosin oli parikin mahdollisuutta päästä kaveriporukkaan mukaan, mutta niissä oli vahvasti päihteet ja viattomista paskan puhuminen läsnä, eikä ne kiinnosta).

Harrastuksia kouluaikoina kyllä oli, sillä kokeilin vähän kaikkea, mutta ne olivat aina noin kerran tai enintään kaksi kertaa viikossa ja kestivät ehkä tunnin, eikä sieltä (varmaan tuosta syystä?) koskaan oikeasti saanut kavereita.

Toista astetta kävin jonkin aikaa ja siellä sain muutamia kavereita, mutta sen lopetettuani he eivät lukuisista pyynnöistäni huolimatta ole olleet juurikaan tekemisissä sen ulkopuolella/jälkeen koska on "parempaa tekemistä" (mm. oma perhe ja harrastukset kavereiden edellä, ovat myös aika introverttejä jonka lisäksi viihtyvät baareissa, enkä samaistu kumpaankaan).

Asun kotona vielä, mutta emme ole perheenä koskaan ollut läheisiä, ja minulla ei ole sukulaisia (tai tietenkin on, mutta ei ole mahdollista tavata/tutustua). Pois ei ole mahdollista muuttaa, kun kroonisen sairauden (ei liity mielenterveyteen) vuoksi on alentunut toimintakyky (en pysty opiskelemaan tai käymään töissä, muuten kuin esim. max. parin viikon kesätyösopimuksella).

Asun niin pienessä paikassa (mm. tarve käydä kaupassa = yli 16 km pyörälenkki), ettei ole mitään harrastusmahdollisuuksia, ja ajokorttia en saa aiemmin mainitusta syystä. Kyytiäkään ei yleensä ole mahdollista saada.

Viime vuonna onnisti kun sain mahdollisuuden matkustaa Etelään (ei ollut lomamatka vaan yksi projekti) jossa tapasin aivan ihanan jätkän, jolloin sain tuntea ensimmäistä kertaa että joku välitti minusta ja olimme todella lähellä aloittaa seurustelusuhde. Se päättyi kuitenkin siihen, että hän yhtäkkiä hylkäsi minut koska hänen mielestään Suomi on ihan liian kaukana (oli ennen eri mieltä), ja se tuntui ihan siltä kun olisin menettänyt rakkaan ja turvallisen kotini jossa oli hyvä olla. Lupasin hänelle kyllä tekeväni kaikkeni että voisimme tulevaisuudessa asua lähekkäin, mutta se ei kelvannut hänelle.

Tämä on raskasta kaltaiselleni ihmiselle, joka on empaattinen, viihtyy muiden seurassa ja ylipäänsä pitää ihmisistä. Pyrin aina hymyilemään kaikille ja olen aina valmis puhumaan kenelle tahansa joka vain suostuu kanssani jutustelemaan.

Toki aina voi mm. käydä kävelyllä ja tehdä ruokaa ja mitä näitä nyt onkaan, mutta tahaton yksinäisyys sattuu ja sairastuttaa.

Jos joku muu yksinäinen lukee tätä: Pysy vahvana ❤️


r/Suomi 5h ago

Omaa sisältöä Turun halinen muutama viikko sitten

Thumbnail
gallery
36 Upvotes

r/Suomi 1h ago

Suomalaisuus 🇫🇮 Suomi mainittu ! Star City S01E08 kosmonautit yrittävät laskeutua Suomeen.

Post image
Upvotes

r/Suomi 23h ago

Meemit ja Huumori Uutinen presidentistämme. On tärkeää pysyä kotimaisessa politiikassa ajantasaisessa tiedossa

Post image
873 Upvotes

(Kjeh)


r/Suomi 7h ago

Keskustelu Oletko koskaan jonkun mainoksen takia oikeasti ostanut jotain jota et edes tiennyt haluavasi ennen mainosta? Jos kyllä niin mitä? Tuliko oikeasti tarpeeseen?

46 Upvotes

Morjes,

Eli tuli randomisti tää kysymys mielee ku tuli Twitchissä varmaa miljoonannen kerran mainokset ja jäin miettii sitä määrää rahaa jota noille striimereille niiden pyörittämisestä maksetaan, ja kai se määrä on pakko olla vähemmän ku mitä ne firmat noilla tekee rahaa (koko mainonnan ajatus siis tietenkin). Mut sit toisaalta kuinka moni on ostanu mäkkäristä ruokaa tai fordilta uuden auton sen takia koska siitä tuli Twitchissä mainos? Aloin miettimään niin en ite ole koskaan joutunut ns. mainonnan uhriksi ja ostanut jotain mainoksen takia jota ei ennen mainosta ollut mitään aikeita koskaan ostaa.

Mites teillä? Onko joku mainos oikeasti osunut niin hyvin omalle kohdalle, että tuli ostettua joku tuote? Onko siitä ollut mitään hyötyä tai käyttöä?

Toki Steamin alennuksissa asia erikseen. Siellä joutunut uhriksi vähän ehkä liiankin monesti... mutta koen sen olevan eri asia kun tällaiset mainokset jotka ns. tunkeilevat ja häiritsevät varsinaista palvelun käyttötarkoitusta jossa ne näytetään. Näihin tulee aina väkisin sen takia vähän semmonen negatiivinen viba verrattuna Steam kaupan selaamiseen ja siellä alennusten näkemiseen.

EDIT: Ja pätee siis ihan sama missä nähtyihin mainoksiin, eikä rajoitu vaan twitchin käyttäjiin jos se jäi jotenkin epäselväksi.


r/Suomi 9h ago

Passi löytyi poliisilta, mutta lento Lontooseen perjantaina klo 8.05. mitä teen?

53 Upvotes

Moi! Tarvitsisin vähän neuvoja paniikkitilanteeseen.
Hukkasin passini eilen, mutta tänään sain poliisilta viestin, että se on löytynyt ja on Helsingin pääpoliisiasemalla.

Ongelma on se, että passin noutoajat näyttävät olevan ma–ke ja pe klo 9–11. Minulla on kuitenkin perjantaina klo 8.05 Norwegianin lento Lontooseen, joten en ehdi hakea sitä normaalina noutoaikana.

Passia ei ole mitätöity, eli se on edelleen voimassa.

Onko kellään kokemusta vastaavasta? Voiko poliisi tehdä poikkeuksen ja antaa passin esimerkiksi jo torstaina? Tai onko jotain muuta ratkaisua, jota kannattaisi kysyä?
Olen tietenkin yhteydessä poliisiin heti, mutta olisi kiva kuulla, jos joku on ollut samanlaisessa tilanteessa. Kiitos paljon avusta!


r/Suomi 16h ago

Meemit ja Huumori Hesarin uutisointi ei petä

Post image
144 Upvotes

Oliko tulipalo liikaa kaupungin pampulle vai onko tässä annettu välitöntä palautetta


r/Suomi 11h ago

Kysely: Vain kaksi viidestä tietää, että suojatiellä saa pyöräillä

Thumbnail
aamulehti.fi
67 Upvotes

Vain kaksi viidestä suomalaisesta tietää, että suojatiellä saa pyöräillä, kertoo Liikenneturvan toukokuinen kysely.

Lähes joka neljäs vastaaja uskoi virheellisesti, että aikuinen saa ajaa jalkakäytävällä varoessaan jalankulkijoita.